torstai 26. kesäkuuta 2014

Katsoin jalkapalloa

Lähdin tänään töistä ehkä huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Metrot olivat aivan järjettömän täynnä ihmisiä, ja iso osa laiturilla odottajista ei edes mahtunut junan sisään Hallesches Torilla.

Saksan jalkapallopeli oli juuri alkamassa, ja poskiinsa musta-puna-kulta -lippuja maalannut kansa suunnisti kohti parhaita tunnelmointikeskuksia. Olin itse ajatellut viettää rauhallista koti-iltaa, mutta yleinen riemastus veti minutkin ulos talosta heti, kun olin saanut vaatteet vaihdettua. Seurasin peliä sitten eräästä japanilaisesta ravintolasta, joka on hieman luopunut tyylikkyydestään vetämällä seinälle ison valkokankaan.

Söin misokeittoa - josta muuten olen alkanut oikein erityisesti pitää täällä ollessani, kun sitä on ikään kuin ohimennen tullut syötyä aika usein sushibuffetissa - ja join mangopirtelöä. Viimeksi mainittua päädyin ostamaan, koska työkaverini rakastavat sitä, enkä ole itse ikinä kokeillut. Olimme tänään jälleen kollegoideni suosimassa thai-ravintolassa, jossa monet heistä aina tilaavat kyseistä juomaa. Ajattelin, että joskus minäkin haluan maistaa sitä - se tapahtuikin nopeammin kuin olin luullut.

Jalkapallokaan ei ole enää kovin tylsää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti