Likaisia astioita ja sujuvaa saksaa

Maanantai on täällä pyhäpäivä, joten saan nauttia hieman pidemmästä viikonlopusta. Muutama rauhallinen aamu on erittäin tervetullut, sillä viime viikolla jouduin olemaan joka päivä ylhäällä ennen seitsemää.

Kiireettömänä valmistin itselleni kunnon aamupalankin - itse asiassa ensimmäinen kokonainen ateria, jonka olen syönyt kotona.

 

Tähän liittyen kävi hieman vähemmän innostavasti ilmi, että astiat olivat aika likaisia ja monissa oli halkeamia - kuvat mukin kahvakin näytti siltä kuin se lohkeaisi irti millä hetkellä hyvänsä. Piti siis tiskata sekä ennen että jälkeen käytön.

 

Muutenkin voisi todeta, että kämppääni liittyvä alkuhuuma alkaa hälvetä ja alan kiinnittää enemmän huomiota siihen, mikä kaikki ränsistynyttä ja sotkuista. Tai osuvampi ilmaus olisi ehkä, että nuo yksityiskohdat alkavat pomppia silmille. No, en valita ainakaan vielä. Minulle on monta kertaa todettu - ja olen tainnut sitä itsekin jollekin sanoa - että kyllä kolme kuukautta asuu vaikka missä. Eikä täällä sitä paitsi tarvitse välttämättä kauheasti aikaa viettää. Viikolla kävin täällä kärjistetysti vain nukkumassa, ja viikonlopuiksi löytyy tietysti vaikka mitä menoa, jos vain jaksaa lähteä (minulla se useimmiten kaatuu siihen, jos johonkin).

 

Aloitin myös lukemaan yhtä suosikkikirjoistani: Monte Criston kreiviä. Minulla on se saksankielisenä, ja luin sen ennen saksan kirjoituksia talvella 2012. Der Graf von Monte Christo, siis. Se lähti liikkeelle paljon sulavammin kuin ensimmäisellä kerralla, mikä sai minut miettimään, onko kielitaitoni vain kehittynyt niin paljon (on se ainakin jonkin verran), vai johtuuko tämä siitä, että minun ei tarvitse ponnistella pysyäkseni perässä henkilöhahmoissa ja tiedän muutenkin jo etukäteen, mitä on tapahtumassa. Veikkaan jonkinlaista yhteisvaikutusta.

 

Kielitaidosta puheenollen, olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten helposti ja paljon saksaa ymmärrän. Puhuminen ei ole niinkään luontevaa, mikä johtuu harjoituksen puutteesta. Kyllä minä silti asiani saan ilmaistua, eikä mitään kamalaa ole tapahtunut - joskus pitää vain pyytää toistamaan, kun joku puhuu nopeasti ja epäselvästi.

 

Ei sitä puheharjoitusta kuitenkaan älyttömästi tule muuten kuin ravintolassa tai kaupan kassalla, koska töissä pärjää suomella ja englannilla - kyllä vain, suomella. Suuri osa työkavereistani on suomalaisia. Saksaakin pääsee toki välillä jonkin verran käyttämään, mutta sanasto ja aihepiirit meinaavat olla niin vaikeita, etten saa itse mitään sanottua, vaikka puhetta ymmärtäisinkin. Lukemaan olen kylläkin saksaa joutunut - ihan lakitekstiäkin, mikä tietyllä tavalla nostaa taitojani taas uudelle tasolle - ehkä siksi Monte Cristo tuntuu niin soljuvalta.