maanantai 7. heinäkuuta 2014

Madame Claude - ilman pedaalia

Eilen esiinnyin jälleen eräässä Open Stage -illassa. Baari oli nimeltään Madame Claude ja ansaitsee hieman enemmänkin kuvailua.

Minä oikein ihastuin paikkaan. Se oli tunnelmaltaan hyvin mystinen, ja siinä oli tietynlaista romantiikkaa. Sisääntuloaula näytti teatterin sisäänkäynniltä, mutta portaat johtivatkin syvälle luolamaiseen kapakkaan, joka henki turmeltunutta ylellisyyttä.


Madame Clauden baaritiski - katso kattoa.

Kaikessa eleganttiudessaan sisustus oli hyvin mielikuvituksellinen: Päätilassa, jossa baaritiskikin oli, kattoon oli ruuvattu huonekaluja niin, että huone olisi voinut olla ylösalaisin. Tapetit olivat suurikuvioisia ja vanhanaikaisella tavalla hienoja, tosin paikoin revenneitä. Eräässä sopukassa seinä oli maalattu köynnösten peittämäksi - ja katto todella oli niiden vallassa. Muoviset köynnökset roikkuivat alas luoden satumaista keijukaistunnelmaa.


Kurkistus köynnöskulmaan
Tapettia ja sohvaa


Madame Claude muistuttaa labyrinttia. Joka puolelta löytyy pieniä huoneita ja syrjäisiä nurkkia - nuuskin parhaani mukaan joka kolon, mutta jotain jäi varmasti huomaamatta. Portaikkoja ja oviaukkoja riittää. Se on kerrassaan lumoavaa. Kaiken tämän tosin ymmärtää paremmin, kun kuulee, että tiloissa toimi ainakin vielä muurin aikaan bordelli.

Sitten itse esiintymiseen! Esiintymislava oli kellaria muistuttavassa huoneessa, joka tuli täyteen ihan ahtauteen asti, kun esitykset alkoivat. Paikalla oli paljon ihmisiä, ja meno oli erittäin kansainvälistä. Jokainen sai esittää kaksi laulua, ja coverit olivat kiellettyjä.

Paikalla oli kohtuullisen näköinen digitaalipiano, mutta juuri ennen esitystäni paljastui kaamea yksiyiskohta: pedaali ei toimi. Ei siinä sitten oikein voinut muuta kuin esittää, ettei se haittaa - mutta miten omituiselta kaikki kuulostikaan! Tuskin tarvitsee sanoa, että asia vaikeutti esiintymistä. Kaikki kun kuulosti vähän erilaiselta kuin olin tottunut, mistä johtuen sekoilin hieman rytmityksessäni. Tähän vaikutti myös kosketinten tahmaisuus - sormet meinasivat välillä tarrautua kiinni, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Yritin kuitenkin parhaani mukaan olla kuin mitään ongelmaa ei olisikaan; sitoa nuotteja yhteen ja kiskoa sormia napakasti ylös.



Kaikki meni lopulta ihan kohtuullisesti. Käteen jäi tragikoominen muisto, jolle voi nauraa, ja ylpeys siitä, että pystyin tähänkin - sekä tahmaista ainetta kosketinten pinnasta.

Milly Therin @ Madame Claude 6.7.2014
Confessions
Wait
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti