tiistai 6. tammikuuta 2015

Muutama syksyn tähtihetki

Tässä uutta vuotta aloitellessa tulin koonneeksi postauksen, jossa kerron muutamasta syksyn mieleenpainuneimmasta aktiviteetista. Blogia ei kun ole muuten kauheasti tullut päiviteltyä. Tässä siis satunnaisessa järjestyksessä joitain viime syksyn tapahtumia, jotka jäivät mieleen:

1. Kaskiketo-larp



Elämäni ensimmäinen oikea larppi - vihdoin! Ja vieläpä suosikkikirjasarjani Ajan pyörän maailmaan sijoittuen - oli pakko osallistua. Pelasin piikaa, jolla paljastui olevan kanavointikyky, ja joka lähti lopulta Aes Sedain matkassa Valkoiseen torniin... Jäin ihan koukkuun tähän harrastukseen, enkä malta odottaa lisää.

2. Power Shift Suomi


Osallistuin viikonlopun kestävään ilmastoaktivistikoulutukseen, jonka päätteeksi lähdettiin People's Climate Marchiin. Ah, miten inspiroivaa ja toivoa antavaa! Oli hyvin virkistävää viettää aikaa ja ideoida ihmisten kanssa, jotka ottavat asiat vakavasti ja ovat valmiita ryhtymään toimeen, jotta pahimmalta vältyttäisiin.

3. Harry Potter -sitsit


Teemajuhlien ystävänä odotin kovasti näitä hartaasti suunniteltuja sitsejä - enkä pettynyt. Kuvassa tuleva korpinkynsi jännittää lajitteluhattu päässään. Huomatkaa ihana taikasauvani (aka keppi), jota en ole vieläkään hennonnut heittää pois. Kuva: Bonafide Creatives

4. Lindsey Stirlingin keikka


Kyyneliä ja kylmiä väreitä riitti, kun Lindsey Stirling esiintyi Circuksessa 4.10. Rakastan viulua, ja artistin kieppumista katsoessa olisi itsekin tehnyt mieli tanssia - ja opetella vihdoin soittamaan kyseistä soitinta. Stirling on vähän erilainen kuin "perinteiset" suosikkini, mutta on kyllä jäänyt pysyvästi niiden artistien listalle, joita voi kuunnella aina kyllästymättä. Alla yksi ihana kappale, joka kuultiin myös keikalla:


5. Synttärijuhlat

En ollut muutamaan vuoteen järjestänyt mitään varsinaisia syntymäpäiväjuhlia, mutta näin tasavuosien kunniaksi päätin kutsua ihmisiä kylään - samalla sain tilaisuuden esitellä asuntoa kavereilleni, jotka eivät sitä olleen vielä nähneet. Vieraita tulikin kolmessa erässä, ja päivä muodostui erittäin sosiaaliseksi.

Olin valmistautunut hyvissä ajoin leipomalla ja suunnittelemalla ruokia, ja menu olikin lopulta aika kattava: tarjolla oli porkkanakakkua, sacherkakkua ja kookos-inkiväärikakkusia mansikka- ja appelsiinikuorrutteilla sekä tonnikalapastasalaattia ja cantaloupemeloni-rucola-vihersalaattia. Kaikki oli omasta mielestäni oikein hauskaa ja onnistunutta.



Näistä tapahtumista minulla ainakin on kuvia, mutta muutakin hienoa on kyllä koettu. Syksyyn mahtui lisäksi mm. osakunnan fuksitapahtumien järjestelyä, Helixin vuosijuhlat, rakkaan valmistujaiset, Mamma Mia -musikaali, reissu Seinäjoelle ja monen monta herkullista lasagnea.