Tampereella

Eilen torstaina kävin äitini kanssa Tampereella. Matkan tarkoituksena oli katsastaa suosikkitaiteilijamme Sari Haapaniemen uusi näyttely "Elämän värit", joka aukesi eilen Keskus Galleriassa.

Aikaa meillä oli yhteensä neljä tuntia ennen paluuta Helsinkiin. Siitä pari viimeistä kului itse näyttelyssä, jonka takia olimme tulleet - ja olisin minä kyllä voinut tauluja pidempäänkin tuijottaa. Teokset olivat - kuten muutkin samaisen taiteilijan aiemmin näkemäni - ihanan räiskyviä ja huumaavan monipuolisia. Monet näyttivät läheltä ihan erilaisilta kuin kaukaa, ja niissä huomasi jatkuvasti lisää yksityiskohtia. Maalausjälkikin on itsessään todella viihdyttävää ja teosten pinta elää hauskasti. Suosikkiaiheeni Haapaniemen töissä on musiikki, mutta pidän kovasti myös hänen maalaamistaan koivikoista ja naisista.

Ennen näyttelyä pyörimme keskustassa, kävimme vähän kaupoissa ja joimme teetä. Viimeiseksi kävimme syömässä, ja oi, mihin paikaan päädyimmekään - ihan sattumalta oikeastaan. Olin ihan hurmoksessa, kun astuimme sisään Cafe Europaan. Sisustus henki ravintolan nimelle sopivasti keskieurooppalaista glamouria ja vanhanaikaista paheellisuutta - aivan kuin rakastamani cabaret-henkiset baarit Berliinissä! Tuntui, kuin olisin palannut hetkeksi siihen maailmaan, jossa vietin suuren osan kesästä.

Ylellinen mutta rento ilmapiiri muodostui eri tasojen yhdistelmistä ja koristeellisista huonekaluista, kuten viktoriaanistyylisistä sohvista, joilla saattoi löhöillä arvokkaasti. Löytyipä paikasta myös piano ja lautapelikaappi. Tunnelmaa nosti vielä se, että ruoka oli aivan uskomattoman hyvää. Söin valtavan halloumisalaatin, enkä ollut edes kuvitellut, että mikään salaatti voisi olla niin hyvää. Nyt vain harmittaa, että paikka sijaitsee Tampereella eikä Helsingissä.

Muutaman tunnin kestänyt reissu toiseen kaupunkiin keskellä viikkoa oli yllättävän piristävä, ja tuntui kaikessa lyhykäisyydessään ihan lomalta.