sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vuoristoajelua - Kesämatka osa 1

Viimeksi kuluneen viikon vietin matkailemalla Sveitsissä, Saksassa ja Itävallassa. Matka oli erittäin onnistunut, vaikka aikataulu oli osittain suunniteltu vähän liiankin tiukaksi - tekemistä ja näkemistä olisi ollut niin paljon! Meillä oli auto vuokrattuna (Volkswagen Touareg; jatkossa "Möhkö") ja tarkoituksena oli ajella eri paikkoihin kyseisellä seudulla ja ihailla maisemia. Vietimme matkasta neljä yötä Sveitsissä ihanan tätini luona, kaksi yötä Itävallassa Alpbachin kylässä ja yhden yön Münchenin kaupungissa.

Vuoristossa ajelu oli tosiaan matkan yksi pääasioista, ja se myös toteutui. Ei kuitenkaan aina yhtä sulavasti kuin olisi voinut toivoa - Möhkö oli nimittäin sen verran pullea, että se meinasi yksinään peittää kapeat kaksisuuntaiset vuoristotiet. Automaattivaihteiston ja diesel-moottorin ansiosta ajaminen ei kuitenkaan ollut ihan hirveää (minähän en itse toki ajanut autolla metriäkään), eikä auto lopulta rajoittanut menemisiämme. Hengästystä aiheuttivat vain muut autoilijat, jotka kaahasivat kapeilla teillä mutkien takaa.

Ajamisesta jäi päällimmäisenä mieleen yksi päivä, jonka käytimme kokonaan vuoristossa ajamiseen. Huikeita maisemia riitti, kun ajoimme jopa neljän pass-reitin läpi Sveitsissä. Näistä ensimmäinen, Albulapass, oli kapein ja hankalin ajaa. Siinä olivat myös jyrkimmät tiet ja toisaalta kaikista korkein kohta reitillämme - 2312 metriä. Ja ah, oikein jännittäviä - hyvässä ja pahassa - paikkoja ja maisemia. Tavallaan ihan hyvä, että hankalin oli ensimmäisenä, koska sen jälkeen muut tuntuivat lähes helpoilta.

 
 
Toinen passimme, Julierpass, tuntui Albulan jälkeen mukavan loivalta ja leveältä. Korkeutta sille kertyy enimmillään 2284 metriä eikä se ollut ihan niin syrjässä kaikesta - reitti kulki myös kylien kautta ja asutuksen ohi, kun Albulapassin lähistöllä meni vain vaellusreittejä.
 
Kolmantena vuorossa oli Oberalppass, 2044m. Se oli passeista selvästi lumisin. Siellähän hytisimme sitten kevyissä vaatteissamme lumikinosten keskellä jonkin aikaa ennen kuin päätimme aloittaa kotimatkan.
 
 
Kotimatka ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen kuin olimme luulleet. Päädyimme Oberalppassin jälkeen kylään, josta piti päästä majapaikallemme vievälle moottoritielle. Siellä huomasimme, että tie moottoritielle olikin suljettu. Ainoa reitti pois kulki St. Gotthardpassin läpi. Olimme siinä vaiheessa jo väsyneitä eikä vuoristossa vaadittavaa skarppausta olisi enää oikeastaan löytynyt, mutta minkäs teet. Vielä oli ajettava yhden vuoren yli.
 
Gotthardpass nousee 2109 metrin korkeuteen, ei ole kilometrillisesti erityisen pitkä eikä kovin jyrkkäkään. Ei liian paha, ajattelimme. Paitsi että kiemurrellessamme vuoren rinnettä ylös alkoi nousta sumua. Vuoren päälle saapuessamme sumu olikin jo todella tiheää - näkyvyys eteenpäin oli ehkä kaksi metriä. Siinähän sitten madeltiin eteenpäin ja toivottiin, että nähdään tien kääntyminen ajoissa - kuten myös harvojen vastaantulijoiden ajovalot. Laskeutuminen sumussa alas oli oikeasti todella pelottavaa. Serpentiinitie kulki vuoren seinämää pitkin, mutta päätyjen mutkat oli niiden loiventamiseksi kiepautettu siltamaisesti tyhjän päälle - kuvittelepa ajavasti tästä Möhköllä alas niin, että näet vain pari metriä joka suuntaan. Ympärillä vain valkoista sumua ja yli kilometrin pudotus... Hieman traumatisoivaa, ehkä. Turhautumista ei parantanut yhtään se seikka, että kun lopulta selvisimme moottoritielle, oli se aivan ruuhkan tukkima ja kotimatka piteni yli tunnilla.
 
Joka tapauksessa pääsimme hengissä kotiin ja olimme jopa iloisia tekemästämme retkestä - venähtänyttä paluumatkaa lukuun ottamatta. Matkan varrella tuli nähtyä pikaisesti myös Davos ja St. Moriz.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti